Onnellisuuden multihuipentuma

Raskausviikko 26 (+1) 

Didiböödis is back. Mie oon taas niin täynnä onnea, iloa ja rakkautta. 😊❤️ 

Tunnetta miten ihania ihmisiä on ympärillä ja läsnä.. ❤️ 

Pidin aamupäivän vapaana asiakkaista, 

koska minulla oli tänään se kamala glukoosirasituskoe. 

Sain labrassa ihan upeaa asiakaspalvelua, 

tunsin, että tästä tulee todella hyvä päivä, vaikken yöllä saanut nukuttua kuin pari tuntia ja nekin pari tuntia näin aivan kamalaa painajaista, koska jännitin sokerirasitusta ja sen tuloksia niin paljon. Piti jättää ihan asiakaspalaute NordLab Tuiran pisteeseen, täysi kymppi! <3

Koe ei sinänsä ollut mikään paha, mutta vähän heikko olo meinasi iskeä, 

eikä tuommosta litkua mielellään juo kyllä. Aivan järkyttävän makuista!

Onneksi ystävällinen näytteenottaja ohjasi minut sairaalanpetiin makaamaan

ja peitteli mut. En saanut kuitenkaan nukuttua, koska ympärillä oli hälinää.

Selvisin hengissä kuitenkin. Verikokeista en oo koskaan tykännyt ja nyt niitä otettiin se kolme kappaletta, yksi mennessä, yksi tunnin päästä ja yksi kahden tunnin päästä.

Olo oli vähän niinkuin olisi ollut pienessä hiprakassa, 

14 tuntia ilman ruokaa ja sitten otetaan verta ja juotetaan sokerilitkua. YÄK!

Tuskimpa kukaan nainen nauttii kyseisestä kokeesta.

Niin, ja koe meni hyvillä tuloksilla läpi. Turhaan jännitin tätäkin.

Mitäs sitten. Ajelin kauppaan ja ostin kaalikeittotarvikkeet pitkästä aikaa, koska olen himoinnut sitä jo monta viikkoa. Miehelle tein sitten hernekeiton (purkista) ja lisäsin jauhelihaa sekaan.

Ja sitten, mistä mun tekee mieli kirjoittaa, 
on semmoinen asia, etten koskaan halua kelleen mitään pahaa tai olla ilkeä, 

se ei ole yhtään minun tyylistäni. 

Jokainen varmasti osaa olla myös sen ilkeilyn jalon taidon ja se näkyy kiitettävästi myös ihmisten somekäyttäytymisessä.

Jos joskus sanon mitä ajattelen (ja varsinkin nyt raskausaikana) niin musta ehkä välillä tuntuu, että ihmiset ei ihan ymmärrä aina sitä kirjoittamaani, vaan asiat otetaan helposti niin että märisen viikko- tai kuukausikausia jotain asiaa, vaikka se heikko hetki voi olla vaan päivän, ja sitäpaitsi raskauden aikana ihan kokoajan oon ollut ihan superonnellinen❤️ , 

vaikka hormonit välillä vähän pistää märisyttää tai ärsyttämään. 

Niin, ja oonhan mie aina ollut hyvin impulsiivinen ihminen

ja raskausaikana tunteet on vielä voimakkaampia kuin ennen. 🙈 

Kyllähän tämä välillä hämmentää itseänikin. Kannattaa myös muistaa, että puhun (eli kirjoitan) myös asioista joista harva puhuu ääneen.. nyssytellään vaan ja mietitään yksin kotona, että tää mun elämä nyt vaan on tämmöstä? MIKSI? 

Välillä sainkin noottia, miten kaikki voi olla pelkkää VAALEANPUNAISTA HATTARAA, 

että heitä se naamari jo huitsin nevadaan!! 🤣 Höpöhöpö, ei kenenkään elämä ole pelkästään sitä, sehän vaan on kiinni siitä mitä tuo julki.. vai voisko se ehkä ollakki?  Kyllähän huonoja päiviä voi olla kaikilla, mutta jos kumminkin on onnellinen, tyytyväinen elämäänsä ja osaa arvostaa elämäänsä? 

Voisko se sit olla aikalailla sitä ns. unelmaelämää? Mielestäni voi.

Jos ajattelisitkin asian niin, että olen selvinnyt aika isoista asioista, kuten masennuksesta? Entä jos vaan oikeasti olen näin onnellinen? 
Masennus on sairaus, jota vähätellään ja josta puhutaan aivan liian vähän.
Siitä kärsii Suomessa todella moni ja varmasti todella moni myös juuri sinun lähipiiristäsi. 
Se ei katso taustoja, ei koulutusta, ei siviilisäätyä, eikä sun verotietoja. 
Se tulee jos on tullakseen.
Sitä ei voi ymmärtää, ennen kun sinne pohjalle putoaa, ja tuntuu, ettei saa enää mistään kiinni. "Tuskasta, mihin kukaan ympärillä oleva ei voi samaistua, vaikka yrittääkin. 

Kivusta, kun tuntuu että sydän revitään irti. 

En toivo masennusta kenellekkään, se on aivan kamala sairaus. Sua vähätellään, eikä sua ymmärrä kukaan. Sä oot tosi yksin, vaikka sulla olis tuhat ihmistä ympärillä. 

Vaikka sua joskus naurattais joku asia, niin tuhahdat vaan, koska et saa naurua tulemaan ja susta tuntuu, että semmonen painostava voima vetää sua kohti maata, kokoajan, aamusta iltaan. Sun tekee mieli vaan itkeä ja nukkua. Itkeä, vaikkei sun silmistä tuu yhtäkään kyyneltä, koska oot vaan niin turtunut siihen paskaan." 

Niimpä. Kyllä tää mun elämä nyt itseasiassa vaan on aikalailla sitä vaaleanpunaista hattaraa kumminkin, kun rupeaa miettimään.. 😁👌 Mun mielestä mulla on kumminkin todella pienet ”murheet” tällä hetkellä, jos niitä voi edes niiksi sanoa.. (esim. satunnainen yksinäisyyden tunne ja varmaan jotakin tietysti vituttaa sekin, kun asiasta kirjoitan).

Tuntuu hullulta sanoa nyt jälkeenpäin, mutta oon kiitollinen että oon käynyt läpi vaikean masennuksen, koska en ehkä olisi näin onnellinen, jos se ei olisi ollut osa minua. 

Raskaus ja rakkaus, on mulle ihan valtavan isoja asioita, samoin kuin se, että olen terve, mun läheiset on aikalailla terveitä (lukuunottamatta paria rakasta joilla on kovia kipuja ja särkyjä ympäriinsä), mulla on ihana perhe, ihania ystäviä ja mulla on leivän päälle muutakin laitettavaa kuin ylähuuli tai vaikka olisi edes se leipä, mulla on sänky missä nukkua, mies jonka vieressä saan tuhista ja tuntuu vaan siltä, että mulla on kaikki mitä tarvin. Oon niin kiitollinen tästä kaikesta.

Eilen aamulla mun rakas piiiiiitkäaikainen ystävä laittoi viestiä pitkästä aikaan. 

Itkin, koska on ollut niin ikävä. Sovittiin, että nähdään lähipäivinä ja rupatellaan. 

Sydämeni heitti kärrynpyörää. 

Ajatella, että jo nyt tapahtuu hyviä asioita tämän blogin ansiosta. 

Tämä on ollut pystyssä nyt kymmenen päivää ja vihdoin ja viimeinen sain kirjoitettua sen kaipuun ja ikävän mustana valkoiselle, oksennettua ulos sen kaiken.

Jokainen ystävä on yksilö, eikä se vaan omalla kohdalla mene niin, 

että jos yksi jää syrjemmälle, niin tilalle otetaan toinen. Ei koskaan.

Tänä vuonna pari uutta ystävää on päässyt mun sydämen sopukoihin asti. 

Siellä on ne muutama, jotka on ollut siellä vuosia ja muutama vähän tuoreempi tapaus.

Kylläpä te tiiätte. <3

Lisäksi mulle tuli jotenki ihan mahtava olo, kun yksi ystävä vuosien takaa eilen laittoi viestiä, 

että oli lukenu mun juttuja ja kirjoitti että ”susta tulee paras äiti teidän lapselle, 

älä kuuntele muita, kaikki me ollaan erinlaisia” ❤️  , lämmitti niin kovasti sydäntä. <3 

Ystävien viestit tänään. Oon niin onnekas, miten ihania ystäviä mulla on oikeasti elämässä.

Jaaaaa sitten, oon saanut ihan älyttömästi hyvää palautetta mun blogista ja kirjoitustaidoista, oon ihan ällikällä lyöty. 

Ihan mahtava olo, kun voi kirjoittaa sen, mikä mieleen tulee.

Ja sitäpaitsi joka kirjoituksella on ollut noin 200 lukijaa. Ihan mahtavaa. KIITOSKIITOSKIITOS! <3

Tänään sitten kävi sydänkäpynen tucca&torttuterapialla ja toi ylläriksi ison joulupaketin, jossa luki perhe ja meidän sukunimi, siis jotenkin niin hellyyttävää; vauvaa ja koiraa myöten kaikkia muistettu, no meinas kai siinä itku tulla, kun vauvakin on vielä masussa, enkä odottanut saavani yhtään joululahjaa, mutta oli kyllä ihana yllätys. 

Sitten taas hetken päästä meinas oikeesti aortta revetä; kun sai nauraa niin kippurassa.. 

On mulla vaan ihania ystäviä 🤣❤️  Vieläkin naurattaa. 🤣🤣 

Jaaaa sitte mulla on iso kattilallinen kaalikeittoa jääkaapissa, sain tänään kolome koko päivän keikkaa, huomenna tulee tähtityttö syömään ja rakkauskoira nukkuu jalkopäässä, rakkausisäntä vieressä ja beebis myllertää mahassa. Nämä voi olla monelle ihan normaaleja, itsestäänselviä juttuja, mutta mulle nää on ihan sairaan isoja juttuja, eipä paljon enempää elämältä voi edes toivoa. ❤️  

Että mie rakastan elämää!!!! ❤️ 

Hyvää yötä ja kauniita unia vaan kaikille, älkää olko möömöö, vaan kiskis 😘😘