Sinulle rakas lapsemme

Kirjoitan tämän sinulle rakas lapseni, sinulle.

Sinä olet kasvanut sydämeni alla ja olet antanut elämälleni suuremman merkityksen jo nyt,
ja jo silloin, kun olit viiva raskaustestissä, minä aloin rakastaa sinua.
Joka päivä, rakastan sinua vain enemmän ja enemmän.

Sinä, rakas lapseni, olet opettanut minua niin paljon jo raskausaikanani.
Olet kasvattanut minua paljon, samalla kuin kasvoit itse sisälläni.
Olen saanut suuren kunnian kantaa sinua nämä kuukaudet,
tuntea yhteyden sinuun, rakas lapseni.

Kiitos sinun, rakas lapseni, olen alkanut näkemään itseni täysin eri silmin,
kantamaan itseäni kauniimmin, arvostamaan itseäni.
Olet opettanut minulle, että tuli vastaan mitä tahansa, me olemme aina yhtä.
Minä, sinä ja isi. Meidän oma perheemme. Ja tietysti nelijalkainen isosiskosi Dima.

Tunnen sinut sisälläni ja rakastan sinua jo nyt.
Voin vain kuvitella miltä sinä tuoksut ja miltä sinä näytät.
Odotamme sinua isäsi kanssa innolla, eikä mene enää kauaakaan kuin tapaamme.
Se on varmasti meidän perheen onnellisin päivämme.
Olet meille hyvin rakas jo nyt. Meidän aarteemme, meidän ilomme ja onnemme,
pieni suuri rakkautemme, joka täydentää meidän pikkuruisen perheemme.

Toivon, että sinä olisit vähään tyytyväinen lapsi,
ja toivon, ettet joutuisi kokemaan elämässäsi ylitsepääsemättömän vaikeita asioita.
Olen valmis taistelemaan puolestasi, aina ja ikuisesti.
Ja yhdessä, käsikädessä, me selviämme ihan kaikesta.
Minä lupaan.

Toivon, että osaan olla äiti, joka ohjaa ja opastaa,
tukee ja kannustaa sinua elämään ja oikeisiin valintoihin.
Toivon, että osaan asettaa sinulle rajoja rakkaudella,
suukottaa, halata ja helliä, leikkiä ja kikatella kanssasi.
Toivon, että opit arvostamaan ihmisiä ja elämää,
sekä tietysti toivon, että tulisit pysymään terveenä,
etkä joutuisi kokemaan suurempia sairauksia.

Pian me nähdään, pieni suuri rakkautemme, meidän oma lapsemme.
Sinua odottaa upea joukko rakastavia ihmisiä, isovanhempasi, serkkusi,
meidän sisaruksemme, meidän ystävämme, joista tulee myös sinun ystäviä,
niin rakkaita ja ihania ihmisiä ja on ilo esitellä sinut heille kaikille.

Niin pian saamme sinut syliimme ja saamme nuuhkutella sinua.
Saamme tuntea sinun lämpösi ja rakkautesi.
Niin pian rakas lapsemme, niin pian me jo tapaamme toisemme.

Tervetuloa maailmaan rakas lapsemme!


Rakkaudella äitisi

Terveydeksi, vai ei?

Rv 29+2

Niin se iski minuunkin, kausiflunssa, pöpö, virus, mitä tämä nyt onkaan.
Eihän mun pitänyt tulla kipeäksi, kun en ole ollutkaan moneen vuoteen.

Hermoja on koiteltu jo vajaa kaksi viikkoa, kuiva kurkkukipu, paha silmätulehdus ja
kaikki muu päälle. Ääni on riekaleina, revitty, raastettu, poissa.
Oon miehelleni muutaman kerran sanonut, että en yksinkertaisesti jaksa tätä enää. Tätä kipua.
Fyysistä kipua, joka muuttuu myös henkiseksi eloonjäämistaisteluksi.
Oon joutunut perumaan asiakkaat tältä ajalta ja voin sanoa, että kyllä se vaan yrittäjänä kirpaisee, mutta kukapa olisi valmis heittämään kahden viikon ansiot tuosta nuin vain pois?
Ja niitä kun ei korvaa mikään. Ainoa lohtu on tähän, ettei raha korvaa terveyttä.

                                                                                    (Bakteeriperäinen silmätulehdus, antibioottitippojen aloittamisesta 2vrk)

Oon käynyt kolme kertaa terveyskeskuksen vastaanotolla, kaksi kertaa Oys:n silmäpolilla,
soittanut omalle terveysasemalle, Oysin terveysneuvontaan ja neuvolaan.

En oo koskaan kokenut mitään näin rajua tautia.
Oon kokeillut kurlata kurkkua suolavedellä, juonut hunajavettä, mustaherukkamehua,
tyrnimehua. Oon syöny hunajaa suoraan purkista, ostanu yskänpastilleja ja suihketta suoraan kurkkuun, syönyt vitamiineja.
Valvonut miltei joka yö, koska en pysty nukkumaan.

Kompromisseja

Minä, lääkevastainen ihminen olen joutunut käyttämään särkylääkettä.
Toimivimmaksi olen todennut veteen sekoitettavat jauheet.
Ne on auttanut edes tunnin tai kaks, vähäsen, muttei vieneet kipua kokonaan pois.

Oon pelännyt, stressannut, kärsiikö vauvamme tästä, saako hän liikaa kortisolia, stressihormonia,
josta kärsii lopun ikänsä tai vaikuttaako särkylääkkeiden käyttö häneen.
Oon itkenyt paljon. Oon niin vihainen ja kipeä, tämän taudin jyllätessä.

Oon pitkästä aikaa rukoillut. Vauvamme puolesta ja samalla pitkästä aikaa sen puolesta, ettei mun rakas mieheni saisi tartuntaa ja joutuisi kärsimään tätä samaa.

Äitini on sydän syrjällään pohjoisessa ja yleensä en hänelle stressaavista asioista kerro,
koska tiedän mikä huolehtija hän on. Mutta eipä sitä ääntä voi muuttaa puhelimessa.


Jos tämä olis normiflunssaa, niin olisin jo terve. Eihän se ole yhtään mitään.
Pientä taistelua vaan, mikäs siinä, mutta tämä on jotain suurempaa. Ei enää mitään pientä.

Kaikella on tarkoitus

Kuinka tärkeää on, että on hyvä näkö? Terveet silmät?
Kuinka tärkeää on, että saat nukahtaa levollisesti, rauhassa, ilman kipuja omaan sänkyyn?
Kuinka tärkeää on ääni, tulla kuulluksi, puhua, kertoa mitä haluat sanoa?
Nämä on niin itsestään selviä asioita, joiden merkityksen huomaa usein vasta siinä vaiheessa,
kun peli on jo menetetty ja kaikki nämä kun on yhteydessä omaan fyysiseen ja henkiseenkin hyvinvointiin.

Lupaan yrittää enemmän, rakastaa kehoani. Tunnen syyllisyyttä, että olen laiminlyönyt välillä omaa terveyttäni, syönyt mitä sattuu ja unohtanut välillä vitamiinitkin.
Kuinka helppo on vetää roskaruokaa ja nopeita hiilihydraatteja? Onhan ne kyllä, ja se tunne jonka saat hetkeksi, on ihan kiva, mutta pidemmällä kaavalla teet vain hallaa itsellesi.
Pitäisi muistaa ajatella _jokaista_ suupalaa, mitä suuhunsa laittaa.
Tämä vaan tulee helposti unohdettua ja tulee mätettyä suu täyteen sitä mitä tekee mieli.
Keho kaipaa kuitenkin muuta, kuin mieli.

Lääkärin määräyksellä vedän jäätelöä kurkkukipuun, mutta kunhan minä tästä selviän, niin yritän jälleen panostaa omaan terveyteeni, mahdollisimman puhtaaseen ruokaan.

Täten yritän jälleen parantaa tapani ja kuunnella kehoani.

Aamen.

-Heku