Rv 29+2
Niin se iski minuunkin, kausiflunssa, pöpö, virus, mitä tämä nyt onkaan.
Eihän mun pitänyt tulla kipeäksi, kun en ole ollutkaan moneen vuoteen.
Hermoja on koiteltu jo vajaa kaksi viikkoa, kuiva kurkkukipu, paha silmätulehdus ja
kaikki muu päälle. Ääni on riekaleina, revitty, raastettu, poissa.
Oon miehelleni muutaman kerran sanonut, että en yksinkertaisesti jaksa tätä enää. Tätä kipua.
Fyysistä kipua, joka muuttuu myös henkiseksi eloonjäämistaisteluksi.
Oon joutunut perumaan asiakkaat tältä ajalta ja voin sanoa, että kyllä se vaan yrittäjänä kirpaisee, mutta kukapa olisi valmis heittämään kahden viikon ansiot tuosta nuin vain pois?
Ja niitä kun ei korvaa mikään. Ainoa lohtu on tähän, ettei raha korvaa terveyttä.
(Bakteeriperäinen silmätulehdus, antibioottitippojen aloittamisesta 2vrk)
Oon käynyt kolme kertaa terveyskeskuksen vastaanotolla, kaksi kertaa Oys:n silmäpolilla,
soittanut omalle terveysasemalle, Oysin terveysneuvontaan ja neuvolaan.
En oo koskaan kokenut mitään näin rajua tautia.
Oon kokeillut kurlata kurkkua suolavedellä, juonut hunajavettä, mustaherukkamehua,
tyrnimehua. Oon syöny hunajaa suoraan purkista, ostanu yskänpastilleja ja suihketta suoraan kurkkuun, syönyt vitamiineja.
Valvonut miltei joka yö, koska en pysty nukkumaan.
Kompromisseja
Minä, lääkevastainen ihminen olen joutunut käyttämään särkylääkettä.
Toimivimmaksi olen todennut veteen sekoitettavat jauheet.
Ne on auttanut edes tunnin tai kaks, vähäsen, muttei vieneet kipua kokonaan pois.
Oon pelännyt, stressannut, kärsiikö vauvamme tästä, saako hän liikaa kortisolia, stressihormonia,
josta kärsii lopun ikänsä tai vaikuttaako särkylääkkeiden käyttö häneen.
Oon itkenyt paljon. Oon niin vihainen ja kipeä, tämän taudin jyllätessä.
Oon pitkästä aikaa rukoillut. Vauvamme puolesta ja samalla pitkästä aikaa sen puolesta, ettei mun rakas mieheni saisi tartuntaa ja joutuisi kärsimään tätä samaa.
Äitini on sydän syrjällään pohjoisessa ja yleensä en hänelle stressaavista asioista kerro,
koska tiedän mikä huolehtija hän on. Mutta eipä sitä ääntä voi muuttaa puhelimessa.
Jos tämä olis normiflunssaa, niin olisin jo terve. Eihän se ole yhtään mitään.
Pientä taistelua vaan, mikäs siinä, mutta tämä on jotain suurempaa. Ei enää mitään pientä.
Kaikella on tarkoitus
Kuinka tärkeää on, että on hyvä näkö? Terveet silmät?
Kuinka tärkeää on, että saat nukahtaa levollisesti, rauhassa, ilman kipuja omaan sänkyyn?
Kuinka tärkeää on ääni, tulla kuulluksi, puhua, kertoa mitä haluat sanoa?
Nämä on niin itsestään selviä asioita, joiden merkityksen huomaa usein vasta siinä vaiheessa,
kun peli on jo menetetty ja kaikki nämä kun on yhteydessä omaan fyysiseen ja henkiseenkin hyvinvointiin.
Lupaan yrittää enemmän, rakastaa kehoani. Tunnen syyllisyyttä, että olen laiminlyönyt välillä omaa terveyttäni, syönyt mitä sattuu ja unohtanut välillä vitamiinitkin.
Kuinka helppo on vetää roskaruokaa ja nopeita hiilihydraatteja? Onhan ne kyllä, ja se tunne jonka saat hetkeksi, on ihan kiva, mutta pidemmällä kaavalla teet vain hallaa itsellesi.
Pitäisi muistaa ajatella _jokaista_ suupalaa, mitä suuhunsa laittaa.
Tämä vaan tulee helposti unohdettua ja tulee mätettyä suu täyteen sitä mitä tekee mieli.
Keho kaipaa kuitenkin muuta, kuin mieli.
Lääkärin määräyksellä vedän jäätelöä kurkkukipuun, mutta kunhan minä tästä selviän, niin yritän jälleen panostaa omaan terveyteeni, mahdollisimman puhtaaseen ruokaan.
Täten yritän jälleen parantaa tapani ja kuunnella kehoani.
Aamen.
-Heku
