Kaunista ja hyvää.

Niinkuin Stepa laulaa.

"Noniin, Se täytyy olla vain näin et asiat muuttuu aina vaan parempaan päin.

Mun täytyy olla joku joten paras olla minä, vaikken minäkään itsestäni edes aina pidä.

Ei se mitään, ku joskus luulin tietäväni kaiken, mut opettelin olemaan anteeksiantavainen.

Yksi diskantille toinen paratiisille, Minä rakennan mun riippusillan sinne.

Kolmannella annan ääneni äänettömille ja syrjäytyville, oikeutta eläimille.

Rahaa köyhillle, rauha rauhattomille, aseita aseettomille, rakkautta kaikille.

Naisille, miehille, lapsille, enemmän painoarvoa huumorille.

Vaihtoehto päättäjille, ei enää töitä lääkärille.

Tää elämä on niin kaunista ja hyvää."

Niimpä. Tulin tässä heräänneksi asiaan, miten tyhmä olen ollut.

Mulla on ihan mahtavia ystäviä, joille olen märissyt milloin mistäkin.

Varsinkin keväästä asti yhdestä mieltäpainavasta asiasta, 

mikä on vaivannut päätäni lähes tulkoon joka päivä.

Tänään päätin, että yritän olla enään ajattelematta koko asiaa. 

Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.

Ja eikös ne ystävät sitä varten ole, että niille voi purkaa ilot ja surut.
Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puuttuu asioihin, jotka ei heille kuulu.

"No sitä pärjää tai ei, se on tämän pelin henki, tuun tarvitseen euron mutta ansaitsen vain sentin.

Ja Vaikka käännyt takaisin se on silti sama tie, tämän päättymättömän oikoreitin nimi on carpe diem.

Mitä se meinaa mitä lie, mut se ei kovin kauaan vie.

Kun pojasta tulee mies ja tytöstä kasvaa nainen.

Nauru tekee hyvää ja musa on paras lääke, se on kivinen tie jos aikoo pyramiidin päälle.

Elän vaatimattomasti, meikä on niin köyhä, minä tarvin uuden alun ja puhdistan mun pöydän.

Puhdistan ilman ja puhun puhtaaksi suun, uusi päivä, uusi yö, sama aurinko ja kuu.

Ei mul oo hätää elämä on niin mahtavaa ja hyvää, kirjotan upeita asioita ilman kynää.

Sen päälle sanon en ketää pelkää mutta varon, ei sen tarvis olla niin mut niin sen vaan on."

Enkä mie edes ole yksinäinen, 

vaikka välillä on tuntunut siltä.

Mullahan on teidät; ystävät rakkaat, 

ja lisäksi mulla on lujat perhesiteet, appivanhemmat ja upea aviomies!

Luulenpa, että tämä raskaus tekee sen tunteen välillä,

ja onneksi nyt ei oo ollut moneen viikkoon sitä tunnetta.

Eikä se johdu parisuhteestani, ei perhesuhteistani, eikä ystävyyssuhteistani.

Ehkäpä se johtuu juuri raskaudestani, enkä edes tiedä miksi.

Toivon että se tunne pysyy nyt poissa. Minulla on niin paljon.

Ja olen niin kiitollinen teille, etten osaa edes kertoa.

Tajusin tänään, että perkele, oonko muistanu tarpeeksi kiittää niitä ihmisiä?

Niitä jotka on ollu siinä, vierellä, vuosia? 

Niitä jotka kävelee luokseni, kun koko muu maailma kävelee pois päin?

Niitä jotka näkee sen mitä en ääneen sano?

En varmaankaan ole.

Olen niin äärettömän kiitollinen teille rakkaat ystävät.

Teille jotka olette siellä syvällä sydämessäni.

Kyllä te tiedätte.

Mietitäämpä hetki.

Kuinka paljon sain apua hääjärjestelyissä?

Paljon. Ihan sairaan paljon.

En olisi saanut mitään tehtyä ilman maailman parasta tiimiä, 

joka auttoi ihan satasella kaikessa!
Kiitos teille, jotka olitte siinä.
Ja minä tyhmä itkin vain yhden ystäväni perään, 

joka ei ollut mukana oikein missään.

Olinpa kiittämätön paska!

Häästressi oli ihan järkyttävä, 

eli hey beibi, jos oot menossa naimisiin, niin aloita ajoissa. 

Miksi palaan aiheeseen meidän häät.
Meidän ihanat häät, jotka onnistuivat ihan mahtavasti!

Sain tällä viikolla huonoa palautetta häistämme,
joista on kulunut jo 4 kuukautta!
Asiasta, mikä ei edes kuulunut kyseiselle ihmiselle millään tavalla.
Tuli todella huono mieli, että jaksetaan kaivella toisten asioita,
mutta sehän tässä oli ilmiselvästi tarkoituksenakin,
etsiä jotakin paskaa tästä unelmastani, mitä juuri nyt elän.

"Ihmiset ketä tapaan ei oo aina kovin kivoja, ne vihaa sinun hymyä ja löytää sinun vikoja.

Mut kaiken muuttamiseen riittää yksi riimi, ne jotka ei usko sinuun, älä sinäkään usko niihin.

Se ei oo helppo omilla jaloilla seistä, jos selässä on haava ja joku kääntää veistä.

Mut selkä suoristuu pelot hylätessä, ei mikään sua estä, pidä toivo sydämmessä.

Ei tänne kukaan ole syntynyt voittamaan, mut nyt täällä ollaan niin on paras koittaa vaan.

Tää kaikki on niin helppoa matikkaa, jos joku haluaa sodan, sodan se täältä saa."

Monesti ihmisillä on vain yksi näkökanta asioista.

Toivoisin, että ottaisitte asioista selvää, ennen kuin rupeatte syyttelemään.

Mielestäni minun ei kuuluisi enää miettiä, mitä olen tehnyt omissa häissäni väärin.

Tulee tunne, että on kaivettava joku juttu, 

että jälleen putoaisin polvilleen märisemään,

miten paskaa elämäni on. Mutta ei, en minä putoa.

Elämässäni voi tulla vastaan vaikeita asioita, mutta se että tahallaan viitsitään kaivella tuommoisia asioita, 

on jo selvää ilkeilyä. Ei olla enää ylä-asteella, vaikka välillä tuntuu siltä. 

Ei vaan enää jaksa välittää, vertailua siitä kellä on kirkkaimmat ledit tennareissa.

Pääasia, että jokainen on omaan elämäänsä tyytyväinen, 

niin tyytyväinen kuin missäkin tilanteessa pystyy.

Elämäni tärkeimpiä päiviä ei saa elettyä enää uudelleen.

Onneksi suurin osa rakkaistani kumminkin oli läsnä. 

Ja kiitos teille rakkaat jotka olitte, koko sydämellä mukana.

Häämme olivat juuri sellaiset kuin olimme toivoneet,
juuri meidän näköiset, joista jäi aivan ihania muistoja,
jotka pistävät hymyilyttämään edelleen.
Upeat kaasot ja bestmanit, jotka hoisivat tehtävänsä täydellisesti.

Rento tunnelma, yllätyksiä, ihania puheita, iloa, naurua, onnenkyyneleitä, rakkaita ihmisiä.

Ja me kaksi. Niin äärettömän onnellisina.

Tää raskaus tekee ihmejuttuja mun mielelle.

Välillä itkettää ja välillä naurattaa.
Onneksi enemmän naurattaa ja on onnellinen olo.

Sitähän se on lähes joka päivä, onnellista. 

Eräs miespuolinen ystäväkin sanoi viikonloppuna että 

"Heku, sinä se oot aina niin aurinkoinen."

Ja kyllähän mie yleensä olenkin.

Mutta joskus jään pohtimaan elämää syvällisemmin, 

yritän löytää ratkaisun, merkityksen kaikelle.

Olen herkkä ja tunteellinen ihminen, ollut aina.

Erityisherkkä. 

Nyt raskausaikana olen huomannut uuden piirteen itsestäni, 

tempperamenttini on kasvanut, enkä enää jaksa ihmisiä, 

jotka eivät arvosta minua. 

Miksi siis minäkään arvostaisin heitä?

Tottakai toivon, että pariin asiaan tulee selvyys jossain vaiheessa, 

mutta semmosia ihmisiä en jaksa, 

jotka ei nähtävästi ole koskaan pitäneetkään minua yhtään minkään arvoisena.

Ja niitä on ollut pari tässä raskausaikana, 

enkä vaan jaksa käyttää energiaa moisiin ihmisiin.

Ihmisiin, jotka etsivät vikoja elämästäni sen sijaan, että korjaisivat omiaan.

Ihmisiä läpikulkumatkallaan. Antaa olla, helpompi niin.

JA TE RAKKAAT YSTÄVÄT, kiitos että olette olemassa.

Kiitos, että tiedätte, mitä oikeasti olen.

En minäkään ole aina täydellinen, en todellakaan.

Enkä haluaisi ollakaan.

Ei kukaan ole.

Kiitos, että annatte anteeksi ja 

kiitos, että annatte mun olla se, mitä olen.

Kiitos, että hyväksytte mut tämmösenä.

Ja mitä ystävyyteen tulee.

Tuskin yksikään ystävyys kaatuu hääparin toiveisiin,

jotka ei oo kovin vaikea toteuttaa.

Yhtälailla mekin halusimme kunnioitusta, 

elämämme tärkeimpänä päivänä.

Love and peace,

Heku